Uuden elämänvaiheen kynnyksellä - Leena ja Juha Peltomaa - S. Tolonen Oy ja Lahden Palokalusto Oy

Kaksi 1970-luvulla toimintansa aloittanutta, vakavaraista lahtelaisyritystä – S. Tolonen Oy ja Lahden Palokalusto Oy – on saanut uudet omistajat. Pitkän työrupeaman yrittäjinä toimineet Leena ja Juha Peltomaa jättivät vetovastuun uusille yrittäjille levollisin mielin.
Onneksi tein aikoinaan viisaan päätöksen ja ryhdyin säästämään vapaaehtoiseen eläkkeeseen. Nyt, kun minulla tuli 58 vuotta täyteen, pääsen nauttimaan eläkevuosista hyvillä mielin, Juha Peltomaa toteaa.
Täsmälleen samana helmikuun päivänä, kun Juha Peltomaa täytti 58 vuotta, allekirjoitettiin yrityskauppapaperit, joiden perusteella Lahden Palokalusto Oy sai uudet omistajat.
Viisi vuotta sitten veljenpoikani tuli firmaan töihin. Koulutin hänet yritystoiminnan jatkajaksi, Juha Peltomaa kertoo.
Lahden Palokalusto Oy laitettiin myyntiin puolitoista vuotta sitten. Advance Teamin Erkki Soppela hoiti prosessin käytännön järjestelyt.
On kaikkien osapuolten kannalta sujuvampaa, kun ulkopuolinen asiantuntija hoitaa yrityskaupan toteutuksen alusta loppuun asti, Juha Peltomaa vakuuttaa.
Nyt opetellaan elämään joutilaana huojentunein mielin. Mielekkäitä harrastuksia on kertynyt sen verran, ettei tässä ole aikomus ihan sohvaperunaksi jumiutua, Juha Peltomaa mainitsee.